the NachtKabarett

May Milton & May Belfort

Mansonin Grotesk Burlesk konsertin sekä The Golden Age Of Grotesque albumin sanoituksellisten kielikuvien aspekti oli Absintin täyttämä Pariisilainen yöelämä 1800-luvun lopulla Ranskassa. 1800-luvun lopun taiteilija Henri de Toulouse-Lautrec kuvaili usein yöelämää, joka hankki maineensa suunnittelemalla julisteita Moulin Rouge kabareelle ja sen aikakauden kuuluisille naispuolisille klubiesiintyjille, kuten Jane Avril:lle, Yvette Guilbert:lle ja May Belfort:lle, jonka esiintymisestä Manson omaksui osan. Kiinnostuneena yöelämästä, dekadenssista ja lesboudesta, hän menetti porvaristolaisen elämäntyylinsä antautuakseen Pariisilaiselle yöelämälle, yhdessä vaiheessa eläen bordellissa, ja käyttäen sitä taiteellisena inspiraationaan. Toulouse-Lautrec oli epämuodostunut kääpiönä ja kun häneltä kysyttiin usein siitä irvokkaasta ja epäedullisesta tavasta, jolla hän maalasi mallinsa, hän usein vastasi, että seoli heijastus luonteesta, jonka hän tunsi parhaiten.

Seuraava ote on kirjasta The Tragic Life Of Toulouse-Lautrec koskien Pariisilaisen yöelämän esiintyjiä ja aspekteja Toulousen kuvailemana, josta Grotesk Burleskin elementtejä omaksuttiin:

"Toinen hänen kahdesta suosimastaan kahvilakonsertista oli Les Décadents hänen vanhalla kadullaan, rue Fontaine:lla. Paikka nimettiin hyvin; se avattiin 1893-luvun alussa, jolloin se, erityisen täpärien tilanteiden sarjan jälkeen, suljettiin 18 kuukauden jälkeen, kun se pani näyttämölle niin räikeän säädyttömän revyyn, ettei edes sen aikakauden löysä sensuuri voinut kääntää selkäänsä. Se avattiin uudelleen vuonna 1895 ja siellä esiintyi muiden vetonumeroiden joukossa englantilainen tanssija May Hilton ja irlantilainen laulaja May Belfolt. Englantilainen tyttö oli suurinaamainen, kalpea ja ilmeetön hänenlaisensa tavan mukaan, mutta hänen tanssimisensa, akateeminen, maltillinen ja sulavaliikkeinen, näyttää voittaneen hänelle jonkin verran suosiota kaupungissa, joka oli väsynyt korkeisiin potkuihin ja alkoi kyllästyä aaltoileviin kiemurteluihin; hän oli myös Jane Avrilin suojatti, silloin nousten valtaan kahvilakonserttien johtajien kanssa, ja hänelle annettiin lempinimi "Missaussi" Janen vakituisista pyynnöistä, mikäli hän olisi juhlissa "Miss aussi".

"May Belfort, jonka muotokuvan hän maalasi useammin kuin kerran ja jolle hän myös teki julisteen, oli täydellisesti sopusoinnussa vallanpitäjän äänensävyn kanssa. Hän oli yksi harvoista vakituisista naisista irlantilais-amerikkalaisessa baarissa, jossa Toulouse-Lautrec piirsi luonnoksen hänestä baarimikon ja hänen murtuneen kuskinsa Tom:n kanssa ja hän oli luultavasti kaikkein häkellyttävin kaikista hänen monista malleistaan. Hänen "aktinsa" Les Décadents kahvilakonsertissa oli yksinkertainen, mutta vaikuttava; hän ilmestyi lavalle pukeutuneena vauvaksi, pukeutuneena keltaiseen yöpaitaan leveillä valkoisilla kauluksilla ranteissa, hänen pitkien mustien hiuskiehkuroiden tippuen isolta ja erittäin koristeelliselta valkoiselta yömyssyltä ja kantaen sylissään mustaa kissanpoikasta. Hän seisoi häveliästi ja liikkumattomana yleisönsä edessä ja naukui puoliksi lapsellisella, puoliksi leikkisällä sammaltavalla äänellä: 'I've got a little cat, I'm very fond of that' (minulla on pieni kissa, siitä pidän erittäin paljon), ja niin edespäin osuvalla lastenlorutyylillä.

"Tämä esitys ei näyttänyt koskaan uuvuttavan Les Décadents kahvilakonsertin sitkeitä juhlijoita kuten se ei ollut ilmeisesti koskaan uuvuttanut Jardin de Parisin väkeä eikä puolen tusinan muutakaan paikkaa ennen sitä; he parkuivat ilosta, taputtivat, huusivat ikuista kertosäettä "Minulla on pieni kissa" ja yhdessä he olivat täysin lumottuja.

"Sellaisen ohjelmanumeron rohkeus sivistyneessä kahvilakonsertissa oli ehkpä tarpeeksi taatakseen sen menestyksen, mutta May Belfortin villityksen todellinen selitys oleskeli sen vastakohdassa, ollen kaikkien läsnäolevien tiedossa, sen näyn joka heille öisin tarjottiin - vauvanvaatteet, häveliäs asento, lapsellinen ääni ja sanat - sekä laulajan yksityiselämän välissä - ei ollenkaan yksityisen nimenomaan, koska se alkoi sillä hetkellä kun hän astui pois lavalta ja oli huonomaineinen jopa sellaisessa seurassa. Tämä tieto antoi hyvän mausteen hänen näyttelemiselleen - kuten myös hänen satunnainen selväpiirteisten mustien silmien käyttö, ainut ominaisuus jonka hän salli muuttaa hänen kappaleensa aikana - ja se on tämä pahuuden paljastaminen valepuvussa, jonka Toulouse-Lautrec vangitsi hämmästyttävällä taidolla..."

Para-noir kappaleen live-esitys ja Cissie Loftuksen sanomalehden/aikakauslehden kansikuva

Daisy & Violet Hilton

Violet & Daisy Hilton elokuvassa Freaks	Violet & Daisy, siamilaiset kaksoset yksittäisillä rakastajilla

Kuvakaappauksia mOBSCENE videosta, jossa näkyy siamilaiset kaunottaret ommeltuina yhteen, tuoden mieleen häiriintyneen hämähäkin muodon ja liikkeet.

Groteski Burleski; Manson esiintyy "May Milton/Daisy Hilton" (Vanessa Huntoon) ja "May Belfort/Violet Hilton" (Andrea Sikie) kanssa

André Masson. Mannekiini Exposition Internationale du Surréalisme näyttelyä varten, Pariisissa, vuonna 1938	Harvinainen ja häkissä, mOBSCENE videosta

Helnwein - Haavoittuneet Noidat

Kolme Noitaa Shakespearen Macbeth näytelmän Gottfried Helnweinin versiosta suunnilleen vuonna 1988.	Arpia kauneuden kasvoilla mOBSCENE videosta; Groteski Kabaree "Dita ja minä suunnittelimme ne. Saimme inspiraatiomme Busby Berkeleysta, U.S.O. esityksistä, Toisen Maailmansodan Berliinistä ja Gottfried Helnweinin 'Macbeth' näytelmästä."